Vaasa Engineeringille tytäryhtiö Norjaan
26.1.2007
Sähköistys- ja automaatioprojekteja kansainvälisesti toimittava Vaasa Engineering Oy hakee lisäkasvua energia-alan markkinoilta Pohjoismaissa. Osana kasvustrategiaansa Vaasa Engineering Oy on perustanut tytäryhtiön Norjaan. Pääpaino Norjan markkinoilla on vesivoima- ja sähköasemaliiketoiminnoissa sekä teollisuudelle toimitettavissa projekteissa. Vaasa Engineering konsernin liikevaihto vuonna 2006 oli n. 50MEUR ja henkilöstöä 250.
Norjassa tavoittelemme merkittävää markkinaosuutta omalla toimintasektorillamme. Haluamme olla kolmen suurimman toimijan joukossa, kertoo Mauri Holma, Vaasa Engineering Oy:n toimitusjohtaja.
Norjassa investoidaan tällä hetkellä voimakkaasti ns. vihreään sähköön, mm. vesi- ja tuulivoimaan. Norjassa 99 prosenttia sähköstä tuotetaan vesivoimalla. Paikalliset vesivoimamarkkinat ovat noin kymmenkertaiset Suomeen verrattuna. Vaasa Engineeringillä on vankkaa osaamista voimalaitosten automaatio- ja sähköistystoimituksista, muun muassa Norjan vesivoimalaitoksille toimituksia on yhtiön koko historian ajalta.
Norjan tytäryhtiön nimi on Vaasa Engineering AS ja se on aloittanut toimintansa 1.1.2007. Toimitusjohtajana on samaan aikaan aloittanut Börre Helgesen, jolla on vankka kokemus energia-alalta. Yhtiön toimipaikka sijaitsee Askerissa, noin 20 km Oslosta lounaaseen.
Vaasa Engineeringillä on erinomainen osaaminen ja referenssit myös Norjassa. Yhtiön henkilöstön vahva asiantuntemus ja innostuneisuus saa minut vakuuttuneeksi siitä, että meillä on kaikki mahdollisuudet saavuttaa asetetut tavoitteemme, kertoo Börre Helgesen, Vaasa Engineering AS:n toimitusjohtaja.
Vaasa Engineering konsernin liikevaihto vuonna 2006 oli n. 50MEUR ja henkilöstöä 250. Norjan tytäryhtiön perustamisen myötä konsernin liikevaihdon uskotaan kasvavan merkittävästi lähivuosien aikana ja johtavan henkilöstön vastaavaan kasvuun myös Vaasassa.
Vaasa Engineering on erikoistunut sähkö- ja voimalaitosten sekä teollisuusprosessien sähköistykseen ja automaatioon. Yhtiö tarjoaa asiakkailleen räätälöityjä kokonaispalveluja suunnittelusta käyttöhenkilökunnan koulutukseen. Tuote- ja menetelmäkehitystyötä tehdään läheisessä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Vaasa Engineering toteuttaa teknisesti vaativia projekteja kansainvälisille markkinoille ja vastaa projekteista avaimet käteen periaatteella. Kilpailukyky perustuu pitkään kokemukseen alalla sekä jatkuvaan henkilökunnan osaamisen kehittämiseen.
Lisätietoja antavat:
Mauri Holma, toimitusjohtaja, puh. 0207 190 500, gsm 0500 369 775
Karl-Erik Kloo, liiketoiminnan ja markkinoinnin kehitysjohtaja, puh. 0207 190 269, gsm 050 5547 030