EnergyWorks houkuttelee työvoimaa Vaasanseudulle
4.2.2009
Energiaklusterin yritykset tarvitsevat laskusuhdanteesta huolimatta jatkuvasti uutta henkilökuntaa.
Osaavan työvoiman saatavuus on jo pitkään ollut Vaasanseudun energia-alan yritysten suuria haasteita. Siksi Pohjanmaan kauppakamari, Merinova, VASEK ja Pohjanmaan liitto ovat yhdessä panostaneet rekrytointityökaluun eli EnergyWorks-lehteen. Lehti on suunnattu potentiaalisille uusille työntekijöille ja teknisten alojen opiskelijoille.
"Vaikka työmarkkinoiden näkymät ovat nyt erilaiset kuin lehdentekoa suunniteltaessa, työvoiman tarve on edelleen suurta. Erikoisalojen asiantuntijoita tarvitaan aina", sanoo kauppakamarin johtaja Juha Häkkinen. Laskusuhdanteesta huolimatta Vaasassa on nytkin nelisenkymmentä avointa työpaikkaa insinööreille. "Meidän täytyy sitä paitsi katsoa eteenpäin: työmarkkinoille tulevat vuosiluokat alkavat nyt olla pienempiä kuin eläkkeelle jäävät", huomauttaa Ulla Kalliokoski Merinovasta.
Pohjoismaiden suurin energiakeskittymä
Vaasassa on Pohjoismaiden suurin energiateknologisen osaamisen keskittymä. Siihen kuuluu monia suuria yrityksiä kuten Wärtsilä, ABB, Citec, The Switch, Vacon ja VEO. "Energiasektori on toistaiseksi selvinnyt laskusuhdanteesta huomattavasti paremmin kuin monet muut alat. Useat Vaasassa tehtävät tuotteet auttavat säästämään energiaa, minkä vuoksi niiden kysyntä ei laske samalla tavoin kuin monien muiden tuotteiden", Häkkinen sanoo.
Energiaklusteriin lasketaan kuuluvan satakunta yritystä ja 12 000 työntekijää. Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on 7,5 miljardia euroa. "Energiaklusteri on ainutlaatuinen, mutta muualla Suomessa sitä ei tunneta tarpeeksi hyvin. Siksi sen markkinointiin täytyy panostaa", sanoo VASEKin kehitysjohtaja Stefan Råback.
Yhteinen markkinointi
Organisaatioiden, yritysten ja koulujen toivotaan käyttävän EnergyWorks-lehteä rekrytointityökaluna. Lehti sisältää Vaasaan muuttaneiden haastatteluja sekä energiasektorin yritysten, koulutuksen ja ajankohtaisen hankkeiden esittelyjä. EnergyWorks-lehden on tuottanut viestintätoimisto Botnia Information.
EnergyWorks on ainutlaatuinen hanke siitä näkökulmasta, että sen takana olevat neljä organisaatiota tekevät markkinointityö yhdessä. " Alueen markkinointi kuuluu kaikkien tehtäviin. On järkevää panostaa yhdessä laajemmin sen sijaan, että jokainen tekisi oman juttunsa yksin", sanoo Pohjanmaan liiton kehitysjohtaja Varpu Rajaniemi.
EnergyWorks-lehti